20
Hei

Seksiseuraa hakevan miehen kaksoiselämä

Minulle sopii tällainen seksiseuraa hakevan miehen kaksoiselämä, tai oikeastaan voitaisiin puhua moninkertaisesta kaksoiselämästä. Naapureille olen vain hiljainen ja yksinäinen mies, joka lähtee aina aamuisin töihin ja tulee kotiin ilta­päivällä tavalliseen aikaan. Ruuhka-aikojen virkaveljilleni (mikäli nämä nyt ylipäänsä huomaavatkaan minua) minä olen mies, joka vaihtaa raitiovaunusta maanalaiseen Kirkeristenillä ja käy todennäköisesti työssä Okernissä tai Alnabrossa. Ja ’Bel Amin’ tarjoi­lijattarelle ja siellä miltei päivittäin näkemilleni kol­melle tai neljälle kanta-asiakkaalle minä olen jokin toimihenkilö, myyjä tai konttoristi, jonka työpaikka on jossain Kirkeveienin ja Bogstadsveienin välisellä vilkkaalla alueella ja joka ei todellakaan hae seksiseuraa. Kasvoton mies, joka pistäytyy syö­mässä lounaansa noin kello yhden aikoihin.

bordelli

Olisin tietysti valinnut paremman ravintolan kuin ’Bel Ami’, jos minulla olisi ollut valinnan vapaus (minullahan olisi siihen varaa). ’Bel Ami’ on yksi noista äskettäin avatuista ruokapaikoista, joissa on huono valaistus, jäljitelty tunnelmasisustus ja nauhal­ta soitettua mitäänsanomatonta musiikkia, ja joiden sijaintikin on huono. Luoja tietää kuinka kauan se tu­lee toimimaan, luultavasti vain siihen asti kunnes omistaja keksii rahoilleen paremman sijoituskohteen jostain muualta ja myy huoneiston vieressä sijaitse­valle bordellille, josta miehet hakevat ainoastaan seksiseuraa tai jollekin muotivaatteiden maa­hantuojalle, joka haluaa nopeasti avata vielä yhden myymälän.

Mutta ’Bel Amin’ hyvänä puolena on sen omaleimaisuuden puute ja perinteettömyys; paikka vaikuttaa jotenkin aineettomalta ja väliaikaiselta. Tä­mä ilmapiiri tarttuu asiakkaisiinkin, jotka vaikuttavat jotenkin tilapäisiltä, hahmottomilta ja toistensa kal­taisilta. Sitä paitsi varas tuntee olevansa turvassa sel­laisessa ympäristössä ja ilmapiirissä!

 

Kun on päättänyt työpäivänsä ja asiakirjasalkussa on sen enemmän tai vähemmän lupaava tuotto, niin tuntuu hyvältä tulla hämärään ravintolaan, istahtaa jonkin (seinän vierellä ja mahdollisimman kaukana ikkunasta olevan) pöydän ääreen, tilata paistettua kampelaa rémouladekastikkeella, paprikaleikettä tai päivän lounas, johon useimmiten kuuluu kuutioista valmistettu lihaliemi ja jokin liharuoka (vatkuli, liha- perunamuhennos tai indonesialainen pata) sekä jälki­ruokana jäätelöä tai hedelmäsalaattia. Tilatun ruoka­lajin saapumista odotellessaan voi leikkiä kuljettamal­la haarukkaa pöytäliinan ruutuja pitkin. Niin minä teen odotellessani, että tarjoilijatar toisi annokseni.

’Bel Amissa’ siihen ei koskaan mene pitkää aikaa. Paikka on pieni ja siten suunniteltu, että asiakas voi vain syödä ja poistua vaikka läheiseen bordelliin hakemaan seksiseuraa jälkiruoaksi. Aina ruokalistan erikoisannoksia myöten on kaikki ruokalajit suunniteltu nopeasti valmistuviksi; niiden perustana ovat ennalta valmis­tetut ja syväjäädytetyt herkut, joiden ainoana tuoree­na lisänä ovat ranskalaiset perunat (jos niitäkään voi tuoreiksi sanoa, sillä öljynmaku tuo päivän annoksiin eilisen päivällisen maun).

Tarjoilijatar palvelee minua sanoen lempeästi: »Olkaa hyvä, toivottavasti maistuu.» Minä nyökkään kiitoksen; teen aina niin. En ole koskaan ollut nirso ruokani suhteen.

Tarjoilijattaria on vain kaksi, ja minä olen oikeas­taan tahtomattani saanut jonkinlaisen kontaktin toi­seen heistä. Oikeastaan se on vain sellainen kontakti, joka aina syntyy sellaisen paikan henkilökuntaan, missä käy usein, mutta minun on myönnettävä, että kun hän hymyilee minulle ruudullisen pöytäliinan ylitse tiedustellessaan haluaisinko vielä jotain, niin hänen hymynsä vaikuttaa sekä vilpittömältä että sympaattiselta. Hän on nopea, tekee työnsä tehok­kaasti ja on sievä sekä liikkeiltään että olemukseltaan (minä halveksin ylipainoisia, varsinkin sellaisia nuo­ria ihmisiä, jotka päästävät kehonsa rappeutu­maan…) Hänellä on yllään ’Bel Amin’ työasu, paita- pusero, lyhyt hame ja leveä vyö pienenpienen esilii­nan yläpuolella, eikä mitään henkilökohtaisia koruja, ei sormuksia eikä kaulaketjuja tai rannerengasta. Ei edes kelloa. Ei niin mitään, joka kertoisi minulle jo­tain hänestä, ja se tekee minut tietysti uteliaaksi! Li­säksi huomaan olleeni liian kauan erossa naisista.