Ennustajan jäähyväiset

Tarkastellessani summittaisesti itseäni en voi sanoa, että olisin täysin epäonnistunut yksilö. Tosin olen jos­kus päästänyt muutaman jymäytettävän livahtamaan käsistäni enkä tullut varoneeksi muuatta mitätöntä Joaninhaa, joka eräässä Bocan tienoon hotellissa nou­si sängystä keskellä yötä muka mennäkseen vessaan mutta häipyi sen sileän tien ja vei lompakkoni men­nessään. Tekevälle sattuu. Olin ilmeisesti ryypännyt liikaa. Muuten minulla on mennyt aika hyvin, ja jos­sain vaiheessa olen yltänyt juuri sellaiseen elämään, jollaista olin Jumalalta rukoillut. Niin alhaalta aloitta­neeksi olen sentään päässyt huomattavan pitkälle. Pit­källe huviristeilyllekin urani huipulla. Olen tehnyt mitä olen voinut, milloin tyhjätaskuna, milloin rahal­la, jota minulle satoi suoraan taivaasta, mutta tehtaat ja kaikki muut kovaa työntekoa merkitsevät paikat olen kiertänyt kaukaa. Ajatelkaa toki miten minun oli­si käynyt, jos olisin joutunut valmistamaan laakereita ja kulmarautoja!

En suinkaan ole kiittämätön enkä kelvoton ihmi­nen. Olen vain ollut kaikkea uutta janoava olento, jol­la on ollut kyky jokseenkin lahjakkaasti pujotella vai­keiden tilanteiden läpi, puhumattakaan mahtavasta kekseliäisyydestäni. Minulle oli siunaantunut aimo annos tätä kansallishyvettä, joka on pitänyt hengissä miljoonat ja taas miljoonat brasilialaiset. Mutta puhe oli kiitollisuudesta, loppumattomasta kiitollisuudesta­ni, josta kertoivat Antonieta-tädin hautaa koristavat kukatkin. Hän oli kunnon ihminen ja minun lapsuute­ni valo. Aivan niin, lukijani, näiden rivien kirjoittajan täti oli kuuluisa madame Antonieta, astrologi, kädes- täennustaja, povari, näkevä ja kuuleva meedio, telepa­tian mestari ja parantaja, yksi maamme kysytyimmis- tä naisista. Vaikka minulta kiellettiinkin alakoulussa tädin mainoslehtisten jakaminen, hänen nauttimansa suosio valoi minuun mielihyvää ja tulevaisuudenus­koa. Miten ylpeänä luinkaan kaivatun tätini painettuja keltaisia ja violetteja lehtisiä, jotka olivat peräkama­rissa kenkälaatikossa! Vanhoina hyvinä aikoina hänel­lä oli ollut ilmoituksia ihan lehdissäkin. Ne oli leikattu ja liimattu albumiin, jota asiakkaat selailivat odotus­huoneessa.